22. heinäkuuta 2013

Kantarelleja



Jaahas, se olisi taas maanantai ja takana jälleen yksi rentouttava toiminnantäyteinen viikonloppu mökkimaisemissa. Koska mökkeilysää oli tällä kertaa melko syksyinen, päätimme käyttää viileän kelin hyödyksi ja tehdä meidän minun lempi mökkiaktiviteettien eli aurinkotuolissa/riippumatossa/sängyllä löhöilemisen ja lukemisen sijaan jotain hieman toiminnallisempaa. 

Kuluneen viikonlopun aikana ehdimmekin tehdä mm. viiden tunnin metsäretken sieniä ja marjoja poimien (saalis: 2 ämpärillistä kantarelleja ja pari litraa vadelmia), käydä pitkästä aikaa mato-ongella (saalis: lukuisia pieniä sinttejä + elämäni hienoin onkisaalis, puolikiloinen ahven!), laskea ja nostaa verkot kaameassa tuulessa soutuveneellä (tehokas käsitreeni x2), pestä ja vahata auton (en minä), leikellä ja keriä melkoisen kasan matonkuteita (viime kerrasta onkin jo aikaa) ja tehdä pieniä DIY-/maalausprojektejakin (niistä lisää myöhemmin). Mukaan ottamiani kirjoja en ehtinyt avaamaan kertaakaan ja päivät touhuttuani kaaduinkin molempina iltoina rättiväsyneenä sängyn pohjalle.




Ja maanantaina viikonlopun touhuputki senkuin jatkuu: ruuanlaiton, pyykin pesun ja muun "mukavan" lisäksi ohjelmassa on ollut kantarellisaaliin käsittelemistä pakastusta varten. Postauksen kuvat onkin napattu sienisavotan lomassa: kuvissa näkyvät lasagnevuoallinen jäähtymistä odottelevia, mutta muuten pakastusvalmiita kantarelleja ja toinen astiallinen sopivaa reseptiä odottelevia käsittelemättömiä yksilöitä. Onneksi sienisaaliimme alkaa tällä hetkellä olemaan vihdoin ja viimein säilötty, sillä kuvien kantarellit ovat löytäneet paikkansa joko täpötäydestä pakastimestamme tai ruokalautasilta ahvenfileiden ja sipulin rinnalta.




Nyt on sitten kantarelleja säilössä talven varalle - jokos te olette ehtineet sienimetsään tänä kesänä?

*****

Ihanaa alkanutta viikkoa toivotellen,


- Neiti M


Psst... Kiitos kivoista kommenteistanne edellisiin postauksiin - vastailen niihin pian! :)

4 kommenttia:

  1. Hyvää saalista olet jo saanut kerättyä :) kohta alkaa loma ja aurinkoreissun jälkeen onkin hyvä laittaa kumpparit jalkaan ja siirtyä kahdeksi viikoksi metsään. Saa nähdä, mitä sieltä tulee. Odotettavissa kuitenkin on: mustikkaa, lakkaa, vadelmaa, juolukkaa, puolukkaa, kanttarelleja, suppiksia, mustatorvisieniä. Eiköhän niistä saa jo pakkasen täyteen ja herkkuja vuodeksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jahas, sieltä löytyy toinen innokas keräilijä! :) Samoja herkkuja keräillään meilläkin, mutta että juolukkaa, vau - sitä en kyllä ole ikinä älynnyt kerätä, enkä ole kai ikinä sitä maistanutkaan..! Täytyykin ehkä vähän googletella... ;)

      Poista
  2. Nämä sun kuvat on ihan tajuttomia! Mä voisin rullailla näitä päivät pitkät... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja nämä sun kommentit niin tajuttoman ihania, saat aina hymyn huulille - kiitos! :) Kuvia saa vapaasti rullailla ihan niin pitkään kun vain haluaa, en pistä pahakseni ;)

      Poista